Pelimiehen keittiömestari uskoo löytävänsä vielä monta tapaa varioida FalaPaloja kasvisvaihtoehdoksi lounaslistaan.
Kuopion Olvi Areenalla palveleva Ravintola Pelimies on monen kuopiolaisen vakilounaspaikka. Arkipäivisin Pelimieheen saapuu parhaimmillaan jopa 500 lounastajaa.
Edenred Finlandin Suomen parasta lounaspaikkaa etsivässä äänestyksessä Pelimies palkittiin syksyllä 2022 Kuopion parhaana lounasravintolana. Koko Suomen listauksessa sijoitus oli 13.
Vaihtuvien kasvisruokavaihtoehtojen kehittely lounaslistalle on haastanut Pelimiehen keittiömestari Marko Voutilaista jo pitkään. Kasvisruokailijat ovat selvästi vähemmistössä, mutta luonnollisesti myös heille halutaan tarjota makuelämyksiä, joilla voitetaan jatkossakin kaupungin parhaan lounaspaikan titteli.

Ilokseen Voutilainen löysi hiljattain uudeksi raaka-aineeksi vegevaihtoehtoihin FalaPalat, härkäpapuhummuksesta valmistetut käyttövalmiit ”palleroiset”. Niistä on ehditty valmistaa Pelimiehen lounaslistoille jo wokkia sekä pyttipannua.
– FalaPala on sen verran lihapullan näköinen, että pyttäri on maistunut myös heille, jotka yleensä valitsevat lihaisan vaihtoehdon. Ehkä niin on käynyt vähän vahingossa, mutta onnekas vahinko on saanut aikaan pelkkiä kehuja. Mausta on tullut paljon kiitosta, Voutilainen kertoo.
Käyttövalmiit FalaPalat maistuvat myös kotona
Kehuja on tullut myös heiltä, joilla on enemmänkin omakohtaista vertailupohjaa vegetuotteisiin. Voutilainen kertoo, että eräs kasvisruokavaliota noudattava KalPan valmennustiimiläinen syö heillä lähes päivittäin ja myös häneltä FalaPala-ruoat ovat saaneet erinomaisen mainesanan.
– Kotona ilahdutti se, että FalaPalat maistuivat myös nelivuotiaalle tyttärelleni. Ehdin nimittäin ostaa niitä Kuopion Prismasta kotiin jo ennen kuin FalaBros lähestyi meitä ehdottaen FalaPaloja ravintolamme valikoimiin. Käyttövalmiina tuotteina ne sopivatkin mainiosti sekä kotiin että työpaikalleni.

Voutilainen hyödyntää ruoanlaitossa molempia FalaPalan makuvariantteja: yrttimixiä ja chili-korianteria. Maku on tehnyt vaikutuksen myös alan ammattilaiseen, samoin koostumus. FalaPala ei ole yhtään kuivakka, kuten jotkut käyttövalmiit kasvistuotteet.
– Kotimainen FalaPala on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Selvästikin tässä on vielä vähän etsikkoaika sen suhteen, että mihin kaikkeen sitä voikaan käyttää. Vaikuttaa erittäin monikäyttöiseltä, keittiömestari Voutilainen toteaa.

Ravintola Pelimiehen lounas tarjolla arkisin kello 10.30 – 15 ja viikonloppuisin kello 11 – 15. Arkisin lounaan nauttimisen yhteydessä voi seurata Liiga-joukkueen jääharjoituksia Olvi Hall of Fame -parviravintolasta. Viikoittain päivittyvä lounaslista löytyy KalPan nettisivuilta.